Voihan klishee

Lapsettomana vihasin sitä kun kaverit, joille oli siunaantunut lapsia, ohjeistivat mahdollisen tulevan perheenlisäyksen varalta. Sanottiin, että nauti nyt kun sulla on vielä aikaa itsellesi, ja kun vielä voit tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kun on lapsia, niin oma elämäsi lakkaa olemasta. Näitä ohjeita ja ohjeistajia riitti loputtomasti.

Tuolloin ajattelin, että minähän en taivu ja sisulla yhdistän entisen elämäni ja lapsen. Kyllähän sitä on pahemmistakin selvinnyt ja niin monissa liemissä keitetty. No big deal.

No nyt neljän kuukauden kokemuksella on kai pakko jo nöyrtyä. Kyllä, rakkaat ystävät, te olitte oikeassa. Ihan jokainen.

Äitiys ja oma lapsi ovat jotain niin erilaista kuin mikään muu ja jotain mitä ei vaan voi käsittää ennen kuin sen itse kokee. Ja kyllä ne kaikki äitiyteen ja lastenhoitoon liittyvät klisheet ovat - valitettavasti - pitäneet kutinsa.

Omaa aikaa ei käytännössä ole, ja jos on (lapsen nukkuessa tai isän vahtiessa naperoa), silloinkin sitä käyttää liian usein lapsensa ihasteluun. Vaikka juuri silloin pitäisi toimia.

Toiseksi äitinä sitä on koko ajan huolissaan. Jos lapsi ei nuku, raivostuttaa kun se ei nuku, ja kun lapsi nukkuu, niin sitä on koko ajan vahtaamassa, hengittääkö poloinen.

Kolmas äitiysklisheesuosikkini on se kun ei osaa nauttia hetkestä. Koko ajan odottaa uusia vaiheita ja haikailee menneiden perään. Nyt esimerkiksi harmittelen kun muutama kuukausi sitten lukenut enemmän kun lapsi nukkui pitkiä aikoja. Ja odotan innokkaasti sitä hetkeä kun hän alkaa liikkua. Vaikka pitäisi iloita siitä, ettei hän vain nuku koko ajan ja on erittäin seurallinen, ja toisaalta nauttia kun hän ei vielä liiku.

Kaikken vähiten ennen lapsen saamista ymmärsin sitä, että äitiys on näin totaalista. Sitä on lapsessa kiinni koko vuorokauden (varsinkin näin imetysaikana) eikä siitä pääse koskaan lomalle.

Kerran äiti - aina äti.