Elämä pienen lapsen kanssa tuntuu muuttuvan koko ajan eikä tulevaan osaa oikein valmistautua millään tavalla. Kun aloitin tämän blogin, poikani nukkui paljon enemmän päiväunia kuin nykyään ja luppoaikaa oli runsaasti nykyiseen tilanteeseen verrattuna. En tietysti tajunnut sitä silloin. Aivan yhtä kiireiseltä elämä silloinkin tuntui. Yhä vähenevän vapaa-ajan lisäksi myös työkuviot ovat vieneet aika tämän blogin kirjoittelulta. Mieheni ollessa kotona ja isyyslomalla tein rastiin jääneitä hommia ja edistin väitöskirjaani muutaman sivun verran. Ja noin ylipäänsä kesän viettäminen internetissä on kyllä minusta aivan käsittämätön ajatus.
Nyt kun edessä on vielä vajaat kaksi kuukautta tätä kotona oloa saatan jotain ehtiä kirjoittelemaankin. Töihin paluun jälkeen voi olla, että tälle ei jää enää aikaa. Mutta katsotaan.
Vaikken ole aikoihin kirjoitellutkaan, mielessä on pyörinyt ainakin tsiljoona aihetta, josta olisi tarvetta sanoa jotain. Aloitetaan nyt yhdellä perusklisheellä, jota tuoreet äidit (mikseivät isätkin) saa kuulla väsymiseen asti.
Muista sitten nauttia siitä vauva-ajasta. Se menee niin nopeasti ohi.
Ensimmäisinä kuukausina tätä tuli pohdittua usein. En vaan ymmärtänyt, mistä siinä pikkuvauva-ajassa olisi erityisesti pitänyt nauttia. Uuden elämäntilanteen tuomasta epävarmuudesta ja epätietoisuudesta? Itkeävästä vauvasta, johon ei saa kontaktia? Siitä, ettei yhtäkkiä pääsekään mihinkään ilman, että neuvottelee asiasta aina jonkun kanssa?
Älkää käsittäkö väärin. Kyllä meillä oli ensimmäisen puolen vuoden aikana paljon ihania hetkiä ja lapsi on ehdottomasti parasta, mitä olen elämässä saanut aikaan. Pointti onkin siinä, että ihminen, joka on kohtaamassa uuden tilanteen, josta ei ole minkäänlaista ennakkokäsitystä, ei voi tietää, mistä uudessa tilanteessa pitäisi nauttia.
Kyllä minullekin on tässä viimeisten kuukausien aikana hahmottunut hyvin kirkkaasti se, mistä olisi "pitänyt" nauttia.
- Siitä, ettei tarvitse pelätä lapsen putoavan syöttötuolista
- Siitä, että lapsi nukkui suurimman osan päivästä
- Siitä, että vaipan voi vaihtaa selällään makaavalle lapselle, joka ei rimpuile
Olisihan näitä. Totta kai vauva-arki on aivan toisenlaista kun pelkästään syövän ja nukkuvan pikkuvauvan sijasta kodissa on melkein-taapero, joka liikkuu, juttelee, osaa näyttää tunteitaan ja vaatia huomiota. Vaikka aikaa itselle ja kodinhoitoon on nyt vähemmän, tunnustan nauttivani tästä ajasta paljon enemmän. En ole koskaan erityisemmin pitänyt vauvaikäisistä. Niihin ei aluksi saa kontaktia ja niiden kanssa on paljon vaikeampi touhuta mitään. Sen sijaan kaksi-kolmevuotiaat yleensä sulattavat sydämeni välittömästi.
Kehotukseen nauttia vauva-ajasta liittyykin minusta tarpeeton kahtijako vauva-ajan ja sen jälkeisen ajan välillä. Se antaa ikään kuin ymmärtää, ettei vauva-ajan jälkeen tule enää mitään kivaa. Ikään kuin siinä ajassa ole enää mitään nautittavaa.
Ehkäpä tuo ärsyttävä klishee pitäisikin muuttaa muotoon: nauti ajasta lapsesi kanssa kuhunkin ikään sopivalla tavalla.
