perjantai 1. huhtikuuta 2011

Joopa joopa joo

Nähtävästi tämä blogien kirjoittaminen lähtee aina raiteiltaan ja sitä ajautuu ihan jonnekin muualle, mitä oli alun perin ajatellut. Periaatteessa tälläkin metodilla voi saada jotain kiinnostavaa aikaan, joo.

Mut tän blogin tarkoitus ei ollut kirjata mitään sairastelupäiväkirjaa, vaan tilittää äitiyden kipupisteistä. Se vaan on niin, että mustimpina päivinä ei huvita kirjottaa ja kivoina päivinä ne paskimmat päivät ei tunnu enää niin paskoilta. Kai se on joku kropan oma mekanismi, joka laimentaa noiden ikävien hetkien muistikuvia vähemmän kamaliksi. Ei tätä kai muuten kukaan selväpäinen jaksaisi. Vai oonko mä ainoa, jolle tää äitiys ja kotona olo tuntuu näin pirun vaikeelta välillä?

Ja siitäkin piti kirjoittaa, miten tällanen intohimotyöläinen pystyy olemaan erossa töistään. No, huonosti. Jatkuvasti on huono omatunto myös siitä, ettei ehdi tekemään edes vähän töitä. Muutama juttu piti saada valmiiksi ennen lapsen syntymää ja sitten yks isompi projekti painaa mielessä. Pah. Tiedän, että pitäis asennoitua niin, että nyt oon kotona, hoidan lasta ja nautiskelen tästä. Mut se on helpommin sanottu kuin tehty. Mielen hallinta on niin helekutin vaikeaa. Elämänhallinnasta viitsi edes puhua.

Onneksi toi pieni hymyilijä on parasta mitä on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

itse jotenkin ahdistuin kotona oloon,kun tyttö oli 4kuukautta..outoa sanoa mutta töihin lähtökin kävi mielessä jne,tuntui että ei ollut muuta kun vauvanhoitoa vaan.mutta nyt on aivan toisinpäin,ei ole kiire töihin ja nautin olosta:)kun tyttö jo isompi.jotenkin mieli virkeämpi kun tyttö osaa jo paljon asioita ja joka viikko oppii lisää,ihana katsella:) se oli joku ihme vaihe silloin,oli syksy ja pimeää..itseeni vaikuttaa ainakin tämä kevät ja kesän tulo paljon!

Hätähousun mutsi kirjoitti...

Kiitos anonyymi kommentistasi. Ihana kuulla, että jollain muullakin on tökkinyt kotona oleminen jossain vaiheessa. Joka puolelta pursuaa sitä, kuinka pitäisi nauttia vauva-ajasta jne., mutta ei se aina niin helppoa ole. Ehkäpä tämä tästä vielä muuttuu. Valoisuus on jo nyt auttanut paljon ja varmaan se, että pojan kehittyessä touhuamista tulee enemmän, antaa lisäintoa tähän hommaan.