En voi sanoa, etteikö olisi varoiteltu. Hyviä neuvoja sinkosi joka suunnalta. Kysymättä. Pyytämättä. Yllätyksenä. Ja tässä olis niin kiva voida todeta, että väärässä olitte senkin irvileuat. Eipä hetkauttanut lapsen saaminen parisuhdetta.
Mutta kaikkihan sen tietää, että kyllä se vaan muuttuu se elämä. Peruuttamattomasti.
No, mitä tässä sitten kitisen. Tiesin asian. En ehkä varautunut. Mut hei, maailmassa monella menee paljon huonommin. Just tuli satelliittikuvia Pohjois-Korean vankileireiltä, joissa parisataatuhatta ihmistä elää kidutuksessa ja orjuudessa.
Siks kitisen kun tuntuu pahalta. On niin tukahduttavaa olla vain kotona. Leijua ilmassa irti kaikesta muusta. Olla vaan tällainen hyödytön hyväkäs, jolla ei ole miehelleen enää muuta sanottavaa kuin iän ikuinen kitinä pikkuasioista.
Näyttää siltä, että nyt on saavutettu se kuuluisa piste, jossa vauvan ihastelu lakkaa. Ystävät ja kaverit unohtavat. Äitikään ei enää soita viikottain. Ilman internetiä olisin jo sosiaalisesti kuollut.
Hitot. Itselleni tyypilliseen tapaan ryven hetken pohjamudissa ja sitten ryhdyn taas tehokkaaksi ja aikaansaavaksi rypemisen tuoman ärsytyksen voimalla. Management by perkele sopii myös kotiäidille.
3 kommenttia:
En tiedä meneekö ohi aiheesta, mutta...
Oma sosiaalinen elämä oli mulla kyllä elinehto äitiysloma-aikana. Olin onnekas, kun mulla oli noin 5 kaveria (joista 3 lähiseudulla) yhtä aikaa äitiyslomalla ja vielä kunnan avoin päiväkoti 2 kilometrin päässä. Nuo sosiaaliset kuviot tulivat tarpeeseen, koska lapsi pisti pystyyn tiukan tuttipulloboikotin, mikä rajoitti ns. omia menoja.
Noin äkkiarvaamalta en keksi montaa kammottavampaa asiaa kuin rinki tärähtäneitä kotiäitijä rallattelemassa, jotain pöhköjä viisuja pikkuvauvoille, mutta tuossa vaiheessa jopa vauvakerho oli mulle tervetullutta vaihtelua :)
Sosiaalisen elämän rippeistä kiinni pitäminen on kyllä äärimmäisen tärkeää. Välillä vaan on niin väsynyt ja turhautunut, ettei jaksa lähteä mihinkään ja toivois, että joku kaveri tupsahtais ihan omatoimisesti kyselemään kuulumisia. Mutta eihän sitä enää muutenkaan käydä yllätysvierailuilla, joten miksipä nyt sitten tässäkään tilanteessa. Ja moni varmaan jättää soittamattakin sen vuoksi, ettei halua häiritä.
Enkä mä nyt voi sanoa, että olisin aivan täysin vailla sosiaalisia kontakteja. Niitä on vain niin paljon vähemmän kuin normaalisti, että siksi varmaan tuntuu kuin niitä ei olis ollenkaan.
Joo, eipä Suomessa kyllä hirveästi uskalleta tupata yllätysvierailulle. (Tai edes tupata etukäteen ilmoittamalla vierailulle.)
Olihan se kontrasti meilläkin kieltämättä aikamoinen, kun alkuviikkoina kaikki tuttavat ja sukulaiset tuppasivat vauvaa tsekkaamaan ja sitten se vierastulva yht'äkkiä tyssäsi kuin seinään.
Tsemppiä sinne!
Lähetä kommentti